Tammikuu 2026
Vuosi lähti käyntiin mukavasti erilaisten esiintymisten myötä

Tilaa taikuri juhliisi!
Etsitkö ohjelmaa, joka saa yleisösi hämmästymään ja nauramaan?

Keikkavuosi 2026 käyntiin!
Kuten aiemmin jo kerroin, niin vuosi vaihtui tehden lähitaikuutta Ikaalinen Spa uudenvuoden juhlissa keskiviikkona 31.12.
Vuoden ensimmäinen viikonloppu oli vapaata keikkailusta, mutta sen jälkeen taas ollaan kierretty joka viikonloppu. Esiintymisiä oli yritysjuhlissa, 50v syntymäpäivillä, kokoperheen tapahtumassa ja kaupungin henkilöstöjuhlassa.

Keikkamatkoja ympäri Suomen
Tammikuussa esiinnyi Seinäjoella (kahksi kertaa), Ikaalisissa, Jyväskylässä, Harjavallassa, Eurassa, Raumalla ja Huittisissa.
Matkojen pituudet vaihtelivat ja pisin taisi olla tuo Jyväskylä, johon matkaa on reilu kolme tuntia suuntaansa. Sellainenkaan ajomatka ei enää tunnu missään, kun olen matkustamiseen jo tottunut. Moni ihmettelee, onko järkeä ajaa yli 6 tuntia ja olla paikalla vaan tunti, mutta mielelläni matkustan ja levitän taikuuttani mahdollisimman laajalle alueelle.
Muuta taikuuteen liittyvää
Myös ehdin pari videota kuvata sosiaaliseen mediaan. Tarkoituksena tälle vuoteen on tehdä yksi temppu video viikossa, yksi live video viikossa ja sitten yksi video, jossa vastaan johonkin kysymykseen. Yritän selkeyttää omaa brändiäni esiintyvänä taiteilijana.
Kävin myös Helsingissä katsomassa Helsinki magic showta, jossa esiintyi monta eri taikuria. Itse esiinnyn maaliskuun showssa ja siihen harjoitukset ovatkin käynnistymässä. Tuosta showsta tulee täysin erilainen mitä minulta yleensä näkee. Siinä tehdään pari isoa illuusiota ja pari pienempää mentalismi numeroa. Ideoita olen tässä koko viikon pyöritellyt ja odotan innolla, että pääsen testaamaan niitä harjoituksissa.
Taikurin vuosi jatkuu
Tämä oli hyvä aloitus vuodelle ja muutenkin tuleva vuosi näyttää hyvältä. Paljon on hienoja suunnitelmia ja esiintymisiä viritteillä, joten olkaa kuulolla.
Ja kevään ja kesän esiintymiset varataan nyt, joten ottakaa yhteyttä ja sovitaan esiintyminen teidän juhliinne!